Tuntitohtori: Lääkkeitä ammattitautien hoitoon, kun vaivanasi on työajanseuranta, työehtosopimukset tai työvuorosuunnittelu.

Palkanlaskennan perusteet, osa 3: Mauno palkanlaskennan piinapenkissä

Eräs yksinyrittäjätuttavani, olkoon tässä yhteydessä vaikka Mauno, hihkui taannoin riemusta. Hän oli palkkaamassa ensimmäistä työntekijäänsä.

”Nyt menee Martin kuule niin hyvin, että palkkaan mulle yhden työntekijän. Se pyysi palkkaa vain 1 600 euroa kuussa ja laskin, että se tienaa ittensä kaksinkertaisesti takaisin.”

Niinpä. Juttelin tuttavani kanssa ja hän totesi firmallaan olevan potentiaalista saamatonta laskutusta 3 500 euroa kuussa. Vain tekijä puuttui. Maunon vaimon parikymppinen veljenpoika oli kuulemma varsin pätevä ja hänen resurssinsakin olivat edellisen yt-kierroksen jälkeen työmarkkinoiden vapaassa käytössä.

Kysyin Maunolta, kuinka hän aikoo hoitaa työntekijän palkanlaskennan. Excelillä, tietysti. Utelin lisää, josko Mauno olisi tietoinen, minkä työsopimuksen alla vaimon veljenpoika työskentelisi, mutta siitä Maunolla ei ollut mitään hajua. Kuulemma palkasta on sovittu ja se riittää.

Pistin Maunon piinapenkkiin. Kerroin ensiksi, että työntekijän vuosipalkka on 12,5 * kuukausipalkka, koska siihen lasketaan myös lomaraha. Kerroin lisäksi, mitä lakisääteisiä kuluja ja kustannuksia hänen on huomioitava palkanlaskennassa vuoden aikana:

  1. Loma-ajan palkka 1 600 euroa.
  2. Lomaraha 50 % kuukausipalkasta, eli 800 euroa.
  3. Työnantajan eläkemaksu 17,5 % vuosipalkasta, eli 3 500 euroa
  4. Sosiaaliturvamaksu 2,23 % vuosipalkasta, eli 446 euroa
  5. Työnantajan osuus työttömyysvakuutusmaksusta 0,75 % vuosipalkasta, eli 150 euroa
  6. Palkanlaskentakustannukset 600 euroa.

Mauno huokasi syvään. Ensimmäisen työntekijän palkkaus ei enää tuntunutkaan niin houkuttelevalta.

Kuukausipalkkojen lisäksi Maunon maksettavaksi tulee kutakuinkin 5 500 euroa ja loma-ajan palkka 1 600 euroa. Se tekee yhteensä lähes neljä ja puoli kertaa työntekijän bruttokuukausipalkan verran. Nuo luvut eivät sisällä palkallisia arkipyhiä, sairasvapaita tai työterveyshuoltoa.

En päästänyt Maunoa vielä piinapenkistä. Kerroin, että edellä mainittujen lisäksi hänen on vielä hankittava työntekijälle

tapaturmavakuutus ja laajennettava yrityksen vastuuvakuutusta, ostettava puhelin, tietokone ja työkalut ja siirrettävä nämä kustannukset tuntilaskutushintaan ja muistettava laskuttaa asiakasta erikseen työkalujen käytöstä ja…

Mauno pyysi minua lopettamaan. Sanoi ottavansa aikalisän työntekijän palkkauksessa. Tarjosin hänen käyttöönsä verkkosovellusta, joka laskee palkat sivukuluineen ja jolla hän voisi laskuttaa asiakkaitaan. Lupasi harkita. Aikaa ei kuulemma ole opetella mitään uusia ATK-juttuja, saati palkanlaskentaa ja työehtosopimuksia.

Aion helpottaa Maunon ja muiden yrittäjien tuskaa. Suunnittelen työajanseurannan, palkanlaskennan ja asiakaslaskutuksen käytännön koulutuksen. Se on oltava käytännönläheistä, sitä on saatava silloin kun sitä tarvitsee ja kouluttajan on oltava lähellä yrittäjää.